Rakennustyömaiden näkyvin työkone on massiivinen torninosturi. Nosturi on nimensä mukaisesti tornimainen laite, jonka yläpäähän on kiinnitetty nostotehtäviä hoitava puomi. Puomi kiinnitetään köysillä tai metallipalkeilla tornin rungon ylimpiin osiin tai vaihtoehtoisesti vahvoilla köysikiinnityksillä tornin alustaan.
Nosturin perusrakenne
Torninosturin rakenne on pysynyt melko samanlaisena ja rakenteen vakiinnuttua jo 1950-luvulla. Teknologian kehitys on tuonut pieniä parannuksia jatkuvasti, mutta kaikkien torninosturien perusrakenne voidaan kuvailla yleisluonteisesti. Keskeisin osa on jykevä masto, joka kohoaa pystysuoraan eikä käänny alustallaan. Sen sijaan tornin yläpäässä on laakereilla ja hammasrattailla toteutettu kääntyvä osa, jota ohjataan kääntömoottorien avulla. Tämän kääntyvän nivelen yläpuolella on ohjaamo, josta nosturin kuljettaja tekee työtään. Poikittaispuomi kulkee ohjaamon yläpuolelta. Se on teräksestä valmistettu ja muodostuu kolmesta teräspalkista, jotka on yhdistetty kolmiomaisesti toisiinsa käyttäen teräsristikkoa. Puomia kannattelee teräsvaijerit, jotka on kiinnitetty tornin huippuun. Ristikkomainen rakenne vähentää ilmanvastusta ja kovan tuulen aiheuttamia ongelmia työskentelyyn nosturissa. Puomiin on rakennettu kiskot, joita pitkin kulkee nostovaunu. Vaunun avulla voidaan nostaa ja laskea kuormia maan tasalta ja siirtää torni pyörivän osan myötä eri suuntiin. Koko rakenne lepää alustalla, johon on kerätty painoja pitämään nosturin painopistettä mahdollisimman alhaisena.
Nosturin liikeradat
Torninosturilla voi käytännössä liikuttaa kuormia neljään eri suuntaan. Nostovaunua tai –koukkua voi nostaa ja laskea. Vaunu tai koukku voi liikkua poikittaisen puomin varressa ja itse puomia voidaan pyörittää täydet 360 astetta, mikäli ympäristössä ei ole tälle estettä. Vaunu voidaan ripustaa puomiin erilaisilla tavoilla riippuen nostotarpeesta. Perusripustus on kahden köyden varassa riippuva vaunu tai nostokoukku. Lisäämällä köysiä ripustukseen kaksin- tai nelinkertaisesti saadaan nostettua raskaampia kuormia. Tarvittaessa voidaan kiinnittää myös useampia nostovaunuja ja –koukkuja nosturin puomiin ja saada siten enemmän nostokapasiteettiä.
Nosturin pystytys ja purku
Työmaanosturin pystytystyö on ehkä eniten kehittynyt vuosikymmenien aikana. Nykyaikaiset torninosturit nousevat työmaille muutamassa tunnissa käyttäen pienempää kuorma-autonosturia apuna. Nosturin purkaminen sujuu samoin nykyään nopeasti pala palalta purkaen siirrettävää apunosturia käyttäen. Tärkeintä on suunnitella nosturin pystytys sen mukaan, miten valmistuva rakennus nousee, jotta purkaminen on mahdollista valmistuneen talon vieressä.
Markkinatilanne
Torninosturien valmistaminen on 2000-luvulla keskittynyt muutamille suurille konserneille. Suomalaisia valmistajia ei ole lainakaan. Ranskalainen Potain ja saksalainen Liebherr ovat euroopan markkinoiden suurimmat toimijat ja näiden valmistajien laitteita myös Suomessa pääosin käytetään. Mikäli suomalaisella työmaalla näet torninosturin tekemässä raskaiden työmaatarvikkeiden nostotyötä, on kyseessä 80% todennäköisyydellä jommankumman edellä mainitun valmistajan torninosturi.